Todistettavasti olen vihdoinkin päässyt jopa niin pitkälle projektissani, että olen lainannut kaksi ensimmäistä lähdekirjaa ja löytänyt pari artikkeli. Tästä on hyvä jatkaa... :D |
Olen aivan kuin huomaamatta päätynyt opinnoissani vaiheeseen jolloin rakas akateeminen yhteisömme vaatii ja kannustaa tieteellisen tekstin tuottamiseen, eli kandidaatintutkielman laatimiseen. Mitään pakottavaa ajankohtaa kanditutkielman laatimiseen yliopiston puolesta toki ei ole, mutta opintojeni ollessa tässä vaiheessa päädyin tulokseen, että kai tämäkin urakka olisi hyvä nyt saada alta pois. Tiettyjä ohjenuoria toki on ja moni tekeekin kandinsa juurikin kolmantena tai neljäntenä opiskeluvuotenaan. Toisaalta olen sellaisestakin kuullut että joka on tehnyt gradunsa ennen kandia hieman päinvastaisessa järjestyksessä, tärkeintä siis vain on että molemmat tulevat tehtyä jos maisteriksi aikoo meiltä valmistua.
Tarkoitukseni oli aloittaa kandiaiheeni pohtiminen jo kesällä. No, eihän siitä mitään tullut, oli olevinaan koko ajan liiän kiire. Syksyn tullessa tarkoitukseni oli myös aloittaa kandiini perehtyminen heti koulun alkaessa. No eihän siitäkään mitään tullut. Nyt kun koulua on mennyt jo päälle 2kk ja lähestytään jo joulua, minulla vihdoin on hämärä aavistus kandini aiheesta. Tähän mennessä olen lukenut 4 eri artikkeliä aiheeseeni liittyen. Liiän pitkällä kandiprojektini ei siis vielä ole ottaen huomioon että ensimmäinen alustava versio, ikäänkuin suunnitelma kanditutkielman tekemisestä pitäisi olla valmiina parin viikon päästä. En ole kuitenkaan vielä ainakaan kovin huolissani. Uskon vahvasti että saan kyllä kanditutkielmani lopulta kunnialla valmiiksi, ovathan kaikki muutkin saaneet.
Olen päättänyt että kandistani tulee loppujenlopuksi hyvä ja saan siitä hyvän arvosanan, mutta en myöskään aijo kehittää kandistani itselleni suunnatonta ahdistusta ja stressin aihetta niinkuin olen huomannut joissain tapauksissa tapahtuvan. Uskon vahvasti siihen että jokainen yliopisto-opiskelija pystyy n. 3 vuoden opintojen jälkeen laatimaan oman n. 30 sivuisen kanditutkielmansa kunnialla loppuun saakka. Asioilla kuitenkin on monessa tilanteessa tapana järjestyä, etenkin jos päättää niin. Joten vaikka kanditutkielman aiheen mielessä pitäminen ja alitajuinen työstäminen opintojen alusta lähtien voi helpottaa omaa kandiprosessiasi huomattavasti, niin mitään syytä ahdistua asiasta ei ole. Se ei myöskään ole syy ahdistua jos käsite "kandi" kuulostaa opintoja aloittaessasi lähinnä heprealta, niin kuulosti minustakin ja silti hyvin on pärjätty. Kyllä se kandin sisältö selviää jokaiselle aikanaan, jos ei muuten niin siinä vaiheessa kun oma kandi on valmis :D