http://www.springbreak.fi/
Tapanani on vuodesta toiseen onnistua haalimaan aina hieman liikaa tekemistä keväälle, eikä tämä kevät ole ollut mikään poikkeus. Omia äärirajojaan pääsee kätevästi testaamaan kun yhdistää järjestötoiminnan, koulun ja työt, mutta se mikä ei tapa vahvistaa! :D
Välillä pieni hermoloma kuitenkin tekee hyvää, joten ei muuta kuin sukset ja muut tavarat kasaan ja ottamaan pientä välimatkaa kaikkeen koulukavereiden kanssa taloustieteiden ainejärjestö Pörssi Ry:n järjestämälle Ruka Spring Break reissulle. Reissusta on muodostunut jo vuosittainen perinne ja tänä vuonna tämä perinne tuli itsekkin testattua ensimmäistä kertaa. Voin suositella lämmöllä! Nukuttua reissulla ei ehkä juurikaan tule, mutta naamallani taisi olla koko reissun typerä kestohymy, joten tunnelma korvasi kyllä unenpuutteen! :D
Rinteessä tuli itse käytyä vain yhtenä päivänä kolmesta mahdollisesta, mutta joillain uhkarohkeilla oli liput jopa 2 päivälle. Liekö kellään ollut kolmelle ja osa taas otti reissu rennommin ja jätti rinneliput kokonaan väliin :D Reissun henki siis on kenties hivenen normaalia laskettelureissua rennompi ja meni pääosin aikatauluttoman yhteiselon ja kunnon perinteisten mökkibileiden merkeissä. Reissun kruunasi vielä lauantaina "wanna look like an idiot"-pukeutumisteema, jota ainejärjestömme jengi noudatti esimerkillisesti ;) Ennalta pelätyt pitkät bussimatkatkin menivät sekä Rukalle että kotiin päin yllättävän kevyesti ja kotiin palattaessa takana oli aivan huikea reissu jonne ehdottamasti suosittelen kaikkia lähtemään ensi vuonnakin!